Klick!

Onnellisuus ja Kiitollisuus

Muistetaanpas olla kiitollisia kaikesta siitä mitä on ja tuntee. Kiitollisia kaikesta hyvästä ja pahasta, koska elämänkoulu on uskomattomin ja lumoavin koulu, mitä kenelläkään voi olla.
  Ja kaikkein kurjimmastakin umpikujasta löytyy pieni valoisa polku. Ja jos näyttää siltä ettei löydy, täytyy astua valon edestä pois.

Kaikki pysyy liikkeessä, mikään ei ole ikuista. Se meinaa sitä, että kaikki voi tavallaan olla ikuista, mutta se muuttuu. Kaikki. Pysyy. Liikkeessä.

Asaaoeihgose Olen ihan super onnellinen nyt.

Kaikki tuntuu hyvältä ja toivon koko sydämestäni ettei painajaiset tule taas riipimään rajan toiselle puolelle.

Rakkauspakkaus.

If you get down.. and you're worried every day..

Satunnaiset ja voimakkaat tunnepurkaukset ovat raskaita, mutta aivan kuin sade.. ne puhdistavat. On taas hyvä olla.

Paras lohduttaja minulle on minä itse. Jos koen masennusta, syvää surua, vihaa, kiukkua.. toinen minä tulee sanoen "Ryhdistäydy nainen!" Ja pikkuhiljaa olo alkaa paranemaan. Minun itseni seurassa.

Meditoiminen auttaa selvittämään pään ja mielen.

Sitäpaitsi tiedän mihin minusta on. En ehkä vielä ole mitään, mutta minusta on kovaa vauhtia tulossa se, mitä minä haluan olla. Ihan vain koska minä voin.

Vaikka tekee kipeää, Ei haittaa...

Mun ihmisarvo niellään ja sivuutetaan vaan kerta toisensa jälkeen, koska sillä ei oo kellekään muulle väliä kuin mulle.
  Eikä kukaan kunnioita mua. Oon täyspaska idiootti kusipää. Mitään mitä mä teen tai millään mitä mä olen, ei ole mitään arvoa.

Periaatteessa mua ei siis ole, vaikka kovasti yritänkin olla.

Musta tulee taas Prinssi Näkymätön Piisami, vaikka olenki kovasti yrittänyt olla olematta sitä. Minä haluan, että minä näyn, mutta minusta tehdään näkymätön.

Tänään tuli televisiosta muumi-jakso, jossa oli Ninni. Se näkymätön pieni tyttö, joka oli näkymätön, koska kukaan ei rakastanut häntä. Ja mieleeni tuli ne hetket, jolloin itsestäni tuntui, että olisin näkymätön. Onkohan se oikeasti totta?
 Se, että minusta tulee näkymätön? Minusta tuntuu hyvin olemattomalta tällähetkellä.
Kaikesta tästä pitäis pystyä kasvamaan ihmisenä, kehittymään. Mutta mä en halua. Mä haluan just nyt jäädä itkemään tälle asialle. Mä haluun hetkeksi pysäyttää kehityksen ja itkeä sitä, että mä olen mä.
  Vaikka mä olenkin upea ja kaikkee, siltä ei tunnu jsut nyt. Ei tunnu siltä, että tekisin oikein. Eikä tunnu siltä että olisin mitään mikä olisi hyvä.


Käytännössä mä lakkaan siis olemasta.

Teet kaikesta siedettävämpää

ja vaikka tekee kipeää, ei haittaa

lailla siemenen laitat mut itämään

ja jalkojes juureen voin kasvaa

Teet uudeksi taivaan ja maan

ja nostat mut usvaksi sen väliin

ja vaikka se usva on sakeaa

sinä tiedät reitin sen läpi.

Tunnen niin paljon kerralla, että joskus unohdan tuntevani.

Silloin tyhjyys vaan valtaa mut. Musta tuntuu etten tunne mitään. Etten tee mitään. Etten muista mitään. Etten ole mitään.
 Ja tuntuu että lakkaan olemasta.

Oikeasti tunnen rakkautta, vihaa, surua, ahdistusta, riemua, onnea ja tuhatta yhtä muuta samanaikaisesti. Se hämmentää. En osaa käsitellä tunteita yksittäin.
 Ne ovat päällekkäin. Ristiriitoja. Ristiriidat saa minut epäilemään tunteideni aitoutta. Olemassaoloa.

On totta, että haluaisin vain lakata olemasta. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä. Tiedän pystyväni parempaan ja haluan näyttää sen itseni lisäksi muille. Kaikille niille joihin olen uskonut ja jotka ovat minuun uskoneet.


Minä rakastan sinua. Ja minä haluan sinut enemmän kuin mitään muuta. Kaipaan sinun kosketusta, katsetta. Kaipaan sinua.

Minä vihaan teitä! Te teette minut vihaiseksi! Te teette minut onnettomaksi! Teidän takia en tiedä mitä olen!

Minä rakastan teitä. Teidän takia minä olen olemassa. Teidän takia minä en lakkaa olemasta. Minä rakastan teitä. Etenkin sinua.

Minä vihaan sinua! Sinusta on vain harmia, kaikki vihaa sinua! Mutta minä näen sinussa hyötymisen mahdollisuuden. Ja sinä näet minussa. Me molemmat hyödymme, jos sysään vihani pois tarvittaessa.

Kun minä rakastan, minä leijun. Kun minä vihaan, minä olen agressiivinen. Leijunko siis agressiivisesti?

 Mikä minua vaivaa? Miksi kaikki menee päällekäin? Miksen saa aikaa käsitellä asioita? Miksen saa aikaa toipua?

Täytyy oppia elämään. Täytyy oppia olemaan.
Olen optimistinen tämän suhteen.
Aina välillä.

Itseasiassa kokoajan.. mutta olen myös pessimistinen. Kokoajan.

Ja kaikki mitä olisinkaan tarvinut, oli se halaus ja rakkaus sinulta.
Tarvitsen sitä yhä.



Sinut minä haluan kaikista eniten tässä maailmassa. Rakkaus.

Uskon rakkauteen

Koko universumi vaan kuoriutuu säikeinö mun ympäriltä. Syvää kuminaa. Korvissa huminaa.
 Seison tyhjyydessä ja mua paleltaa, oon noussu tänne jostain alhaalta. Matalalta maan uumenista. Ytimen luota tuolta.
 Ja tarve pelastaa vaivaa. Kerään kaiken kasaan ja siististi alan asettelemaan oikeille paikoilleen vaan. Kohtabun universumi kasassa taas.
Ja kun se on kasassa, meen maailmankaikkeuden keskipisteeseen, maahan. Sen mä tahdon pelastaa, ettei koko universumi hajoaisi. Tää kotimaa.
 Mut ei käynytkään kuin tahdoin. Olen yhä kylmyydessä ja pimeydessä. Yksin. Tuntemusteni kanssa. Mä en ole olemassa enää, kuin vain heikosti vilunväreinä ja henkäyksinä syystuulessa. Enkä edes tiedä tunnenko myötätuntoa taaskaan. Silmät painuu kiinni, ei kiinnosta. Mikään ei innosta, ei jaksa.
 Ote universumista lipeää ja se taas romahtaa, säikeinä siinä kohdalla, missä mun jalat ennen oli.
 Mullei ole jalkoja.
 Mitä vittua?
Sit sä teet taas sen jutun. Sä sulkeududut kylmän ulkopuolelle. Meet tiedotomaan tilaan. Sä oot mä. Mä olen tässä se joka on sä.
 Mä meditoin ja tunnen taas kylmyyden. Mä alan taas olemaan ja pikkuhiljaa alan kuumua. Mä vaan kuumenen ja kuumenen ja kun avaan silmäni niin liekit palaa mun luomien alla. Mä hohdan valoa, mä sytyn tuleen. Mä olen tulta ja universumin säikeet syttyy mun liekkeihin. Ne palaa pois ja niitä ei kohta olekaan. Silti mä vaan kuumun. Mä olen kuumempaa kuin mikään koskaan on voinut ollakaan. Ja kun sisustani vaan kuumenee, mun ulkokuori alkaa jäähtyä. Musta tulee pieni kivipallo olemattomuuden keskellä.
 Mua ei enää ole.
 Mitä vittua?
Sit tuli valtava paineaalto joka räjäytti sen kivipallon. Se räjähti tuhansikdi pieniksi asioiksi jotka vaan vaelsi uudessa avaruudessa. Tuli jopa uusi maa, uusi maailmankaikkeuden keskus. Mä olen sen luoja ja mä päätän milloin avaruus kaareutuu. Se kaareutuu nyt ja tässä hetkessä.
Ja vilu iskee taas. Mua paleltaa. Tärisen ja värisen. Ja mun olkaa kutittaa. Miksi sitä kutittaa?
 Sitä kutittaa, koska luoja tökkii mun olkapäätä. Se sanoo etten saa luulla liikoja, se käskee lopettaa. Se sanoo etten mä ole luoja vaan se. Tässä vaiheessa se ei ole enää mä, enkä mä se.
Mun jalat tulee takaisin.
 Mitä vittua?
Luoja sanoo, pitää nöyrtyä. Luoja sanoo että pitää jaksaa. Ja luoja käskee palata. Ja mä palaan. Mäliu'un maailmankaikkeuden keskipisteelle, maahan. Mä menen mun äidin vatsaan, josta mä synnyn maailmaan levottomaan. Mä kasvan, mä opin, tulen rakastamaan ihan jokaista, pienintäkin asiaa.

Vilkasta tekstiä vilkkaista ihmisistä pistää itsensäkin vilkkaaksi. Tekemistä tekemistä tekemistä eikä voi olla paikallaan.
 Nopeasti nopeampaa nopeimmin. Äkkiä äkkiä äkkiä. Jotain.
En tiedä mikä on. Suututtaa, turhauttaa. Mikään ei taas maistu, vaikka pitäisi. Turhauttaa. Turhauttaa Turhauttaa!
 Tahtoisin sanoa ei.. Tahtoisin kieltäytyä. En tahdo enää mennä kouluun. Ei kiinnosta. Silti sinne vaan valun joka päivä uudelleen ja uudelleen. En tahdo. En tahdo en tahdo!
Pakko saada motivaatiota. Siinä se onkin kun on pakko.
Pakko tehdä sitä.
Pakko tehdä tätä.
Pakko mennä tänne.
Pakko olla tähän aikaan.
Pakko saada hyviä numeroita.
Pakko näyttää hyvältä.
Pakko olla jotain.
Pakko.

Onko pakko jos ei tahdo? Onko pakko jos ei jaksa? Onko pakko jos ei pysty? Jos ei osaa?
Miksi on pakko?
Miksi on pakko puristaa kaikki vain samaan muottiin, ennen kuin päästetään vapaaksi?

Suututtaa. Turhauttaa.
Turhauttaa. Suututtaa.


Mutta ei tällä asenteella pärjää. Eikä voita mitään. Itsekin aina sanot niin. Jos et usko pystyväsi, niin et pysty.

"Muistapa sitten että numeroita piti parantaa!
Muistapa että olet luvannut!"

Mutta muistapa etten minä jaksa.
Muistapa että olen niin heikko ja väsynyt.
Muistapa että minä olen nähnyt elämän ja se elämä ei ole siellä tunnilla, jossa et opi mitään.
Muistapa ettei ole sinun syysi ettet pysty ymmärtämään.
Muistapa ettet tahtonut sitä vikaa päähäsi.
Muistapa että näytät kaikille mihin pystyt.
Muistapa että et anna periksi vaan yrität loppuakin pidemmälle.
Muistapa että on pakko.

Älä kyseenalaista auktoriteettia joka sanoo että on pakko. Älä kyseenalaista. Istu turpakii ja opi. Opi niin vitusti että saat hyviä numeroita, koska numerot merkkaa. Älä vongu jos saat huonon numeron. Älä jätä lukematta kokeisiin. Älä sano, ettei se ole sinun vika kun numero putoaa kolme numeroa. Älä kerro, että motivaatio valuu pois. Älä sano, ettet jaksa enään. Älä väitä, ettei mikään enää ole kivaa.

Tottele. Toimi. Tee kuin sanotaan ja hyvä tulee.

Numerot merkkaa.
Numeroita numeron perään.
Numeroita rivissä.
Numeroita jonoissa.
Numeroita joka helvetin sivulla.
Joka helvetin kirjassa.
Joka helvetin päivässä.


OLET ITSEKIN SANONUT ETTÄ JOS ET USKO NIIN ET PYSTY! MIKSI SINÄ ET USKO?

Usko siihen!
Päätä niin!
Tee niin!
Toteuta unelmasi!
Numerot merkitsee jos tahdot olla se, joka tahdot!

Vaikket jaksaisikaan, jaksat silti. Pakko jaksaa.

Mikään ei ole mahdotonta jos vain uskot.
Mikään ei ole mahdotonta jos vain uskot.
Jos vain uskot.

On pakko uskoa. On pakko luottaa omaan jaksamiseen. On pakko pakko pakko pakko pakko pakko pakko pakko.
Tee se itsesi puolesta.

Kokonaisvaltaisesti nauti

Me ollaan matkalla kadotukseen
 Ja mä tahdon ulos tästä maailmasta. Tästä systeemistä. Tahdon omaa rauhaa, jonne saan matkaan ne pari tärkeintä. Ja tahdon psykedeliaa mun elämään. Psykedeliaa ja rakkautta, vapautta ja kaikkea sitä, mitä minulla ei ole ennen ollutkaan.

Mä olen vihainen mun elämälle. Se ei tottele mua vaikka kuinka yritän. Suututtaa kun alan kadottamaan pitkäkestoisen mielihyvän ja saan vain lyhytkestoista. Suututtaa kun olen niin väsynyt, laiska ja mukavuudenhaluinen aina, etten enää jaksaisi opiskella. Tahdon elää, en selviytyä.

Time Bomb

Minä olen taas tunteva olento. Vapaa ja tunteet omistava olento, joka pystyy lähes mihin vain jos tahtoo.

Ajatusta vain

Mä olen taas niin onnellinen. Mä tunnen rakkautta sisälläni ja kaikki näyttää olevan hyvin. Musta tuntuu että mä olen hyvä, yhtä hyvä kuin muutkin. Mä olen parempi, niinkuin kaikki muutkin ovat. Ja mä olen paras, niinkuin kaikki muutki ovat.
 Ihmiset osaa olla ihania, eikä aina petoja. Mä rakastan niitä silloin, kun ne eivät ole petoja. Mun on hyvä olla ihmisten kanssa. Mä olen ihminen. Mä olen yhtä ihminen kuin muutkin.
 Mutta ihmisenä on hyvä olla. Ihmiset välittävät ihmisistä. Ihminen on laumaeläin. Laumaeläjä. Mullakin on lauma, mut on vain pistetty kahteen laumaan. Ehkä mun kuuluukin yhdistää ne kaksi laumaa. Ehkä mä olen pieni paimenkoira joka kerää lampaita yhteen pinoon.
 Musta tuntuu että lampaita on paljojn. Mutta ei ne ole lampaita, niinkuin sanotaan halveksuen lampaita. Ne on lampaita joista mä välitän, lampaita joista haluan pitää huolta. Ne on ystäviä, tovereita, rakkaita. Ne on mun omia, enkä mä halua että villieläimet tulee napsimaan niitä. Mä haluan, että mun lampaat viihtyy keskenään, eivätkä piittaa onko toinen muhkeampi lammas kuin toinen. Tai onko toisen karvat karheammat kuin toisen.
  Mä rakastan elämää itsessään.
Elämä antaa niin paljon ja ottaa paljon vähemmän, vaikka usein toisin ajatellaankin. Elämä on upeaa ja kun sitä katsoo oikein päin, saa vielä enemmän. Ja kun suostuu näkemään kaiken mitä saa... huhhuh.

Mä tahtoisin että kaikki näkis kaiken niinkuin mä nään, koska täällä on kaunista. Jokaisestakin risukasasta löytyy se leppoisa uni, rauhallinen uni. Makealta maistuva uni. Sen minä tahdon löytää aina, sillä uni tuoksuu herkulta.
 Herkuista minä pidänkin. Niiden houkutus on vastustamaton ja joskus joutuu melkein häpeämään. Mutta ei se mitään; nautinnon suominen itselleen on joskus paikallaan.
 Ja kaiken tahdon nähdä ja kokea. Kaiken tahdon ymmärtää. Kaiken tahdon tietää.

Minä taidan olla sielultani metsän asukki.
Sellainen rölli.
Ehkä metsään vielä muutankin.
Viikoksi tai pariksi.
Kunnes rauha valtaa minut kokonaan.
Unohdan stressin ja kiireen.
Unohdan mitä kipu on.
Mielessäni vain onni.

Voisin ottaa muitakin matkaan ja tuottaa heillekin iloa ja onnea. Ja kun meidät kaikki vain täyttäisi rakkaus olisimme valmiita näkemään totuuden elämästä ja elämisestä. Koska aina kuitenkin tietäisimme mikä on pysyvää ja lopullisesti kierrättyvää.