Hajoaa, säröilee, säpäleiksi särkyy.
Putoaa, vajoaa, valossa vääntyy.
Lattialle painuu nyyhkyttämään
kun ei vaan kestä enää.
Putosi myrskyn keskelle,
kaukaiselle merelle.
Tahtoi vain palata.
Tahtoi vain entiseen,
mutta siinä se oli.
Tuuli repii tukasta, kasvoja puree. Ravistaa vaatteista. Pahoinpitelee.
Eikä se jaksa.
Väsyttää.
Väärin ajatelleena lennän ja tanssin, kunnes kaadun.
Rakastan rakastan! Haluan haluan! Tahdon tahdon! Kaipaan kaipaan!
Ei puristu kasaan. Ei yhdeksi kokonaisuudeksi. Hukassa etsien. Kaukana totuudesta. Kaukana vääryydestä. Viattomuus. Kipeä. Ikävä. Kaipuu.
Taistele! Potki! Raatele! Tapa! Selviydy ja vittu palaa voittajana kotiisi!
Olet tärkeä, tärkeämpi, tärkein.
Olet ihana, ihanempi, ihanin.
Olet rakas, rakkaampi, rakkain.
Tiedä Se.
tiistaina, toukokuuta 28, 2013
maanantaina, toukokuuta 27, 2013
sunnuntaina, toukokuuta 26, 2013
Sitten ehkä vähän selkeämpääkin?
Monastihan sitä on tullut mietittyä, että mitä ja minkälaista maailma olisi, jos jotain ihmistä ei olisi. Esimerkiksi ilman minua.. tai ilman häntä..?
Olisiko siihen sitten joku korvaava henkilö? Melkein samanlainen, vaiko ihan erinlainen? Kaikella luulis olevan tarkotuksensa kuitenkin. Eli jos tästä sekavasta elämän yhtälöstä ottaakin pois yhden, siis tarkoituksen vastaisesti, mitä tapahtuu? Kaaos? Tuho? :_D Mitävain.
Minulla on ystävä, jonka kanssa ollaan monesti todettu, että olisi suorastaan kamalaa ilman häntä. Mutta olisiko sittenkään? En myöskään kunnolla muista elämääni ennen tämän ystävän melkein välitöntä osaa elämässäni. Sitäpaitsi, tutustuin tähän ystvään kaksi tai kolme vuotta sitten? Mitähän ihmettä. Hän on minulle tärkeä ja todennäköisesti minä myös hänelle.
Mutta kuvitellaampa, että minulle tärkeät henkilöt olisikin korvattu joillain muilla tai jätetty kokonaan pois.
Aloitetaan siskostani. Jos häntä ei olisi minun elämässäni niin todennäköisesti minusta olisi tullut tätäkin itsekkäämpi, mutta myös pilalle lellitty. Minulla ei myöskään olisi esimerkki tapausta, tosin tässä tavoin esimerkkinä "näin sinun ei pidä toimia". Hyötyä siitä silti on ollut. Olisin varmaan myös ihan hukassa tässä elämässä, jos minulla ei olisi sitä omaa pientä kaakeli Kassulia, jolta kysyä neuvoa ja jolle angstailla ja itkeä. Olen oppinut myös paljon itsestäni silläaikaa.
Toisena tärkeänä ihmisenä tulee tietenkin mieleen isäni. Hän on kans ollut minulle semmoinen esimerkki "näin sinun ei pidä toimia". Ja hyvä sellainen on ollutki! Hänen kauttaan olen oppinut hillitsemään raivoa ja nähnyt sen, mitä minä en halua olla. Tietenkin olen oppinut paljon hyvääkin ja melkeinpä harkinnutkin vähän samankaltaista uraa; koneiden kanssa rassailua. Jos häntä ei olisi ollut ollenkaan, lapsuuteni olisi tietenkin ollut tyystin erinlainen. Olisin haikaillut isän perään tajuamatta miten asiat olisivat tai voisivat olla. Lapsuudessani olisi ollut myös paljon saksanpaimenkoira, eikä suinkaan saksanseisojia.
Entäpä jos poistamme elämästäni kaikki ne ihmiset jotka ovat esittäneet ystävääni, olematta sitä pitemmän päälle. Ehkä en olisi näin nöyrä.. hetkinen, olenko minä muka nöyrä? Itsekäs ja kyyninen paska minä olen, mutta jokatapauksessa.... Todennäköisesti tässä vaiheessa olisi pakko olla korvaavia ihmisiä. Ehkä erinlaisia, ehkä samankaltaisia, mutta korvaavia ehdottomasti. Kenenkään elämä ei voi olla ruusuilla tanssimista. Ei kenenkään.
Seuraavaksi pyyhkäistään pois minun ensimmäinen ihastukseni. Täytyy myöntää, että jos hän olisi ollut toisenlainen, minun ei välttämättä tarvitsisi kuunnella nykyään niin paljon negatiivista haukkumista... eikä edes kukaan tiedä että tykkäsin hänestä. Voeeee...
Jatketaankos suhteilla? Ensimmäinen ei-kolmijalkaine.. Nnoh.. enhä mie edes olis tienny että mie tykkään hänestä, jos hän ei olisi kertonut että tykkää jostain toisesta. Jos häntä ei olisi ollut, olisin säästynyt pieniltä tuskilta ja itsesääliltä. Voi kauheaa. : (
Entäpä eka seurustelu? Tässä vaiheessa täytyy siis sivuuttaa varsinainen "seurusteluni", kaukosuhde, jota en enää nykyään edes halua muistaa. :_D Elikkä ensimmäinen seurustelu oli oikeastaan loppujen lopuksi elämäni suurin virhe. Jos tämä poika olisi ollut olematta, kaikki voisi olla niin paljon paremmin. Nykyään siis enemmänkin kammoksun seurustelusuhteen aloittamista pojan kanssa.. Ja.. niin. :_D Voi minä, tyhmä nainen. Mutta siis, jos hänet olisi vaikka korvattu jollain muulla pojalla niin saattaisin vaikka olla häpeämättä, syyttelemättä ja vihaamatta. En minä tätä ihmistä syytä. Syytin ja syytän itseäni. JA KAIKKI TÄMÄ AJATTELU JA TEKSTI MITÄ MINULTA SAA ULOS TUNTUU NIIN SÄÄLITTÄVÄLTÄ. KIINNOSTAAKO EDES KELLÄÄN? Hah! Jatketaan.
Minulla on ihastuskin tällähetkellä. Voi voi.. Jos häntä ei olisi, en ymmärtäisi läheskään yhtäpaljoa elämästä, itsestäni...
Jos yhtälöstä pyyhkäistäisiin vielä tämä yksi herrasmies niin todennäköisesti itkuparkuisin rakkauden perään. Ja kaipaisin hellyyttä. Olisin niin "Kokematon" (ei sillä ettenkö vieläkin olisi) ja aivan tietämätön estoistani, joista tykkään syyttää ensimmäistäni (anteeksi). Ilman muuta kärsisin myös ihan sairaasta yksinäisyydestä jos tätä herrasmiestä ei olisi. Herran jumala minä kärsisin. Minulla ei olisi itseasiassa ketään muuta kuin... Minna.
Maksimoidaampa siis yksinäisyys ja poistetaan Minnakin. Olisin yksin. Todennäköisesti ihan sika masentunut, yksinäinen, syrjäytynytkin. Tai sitten en enää pystyisi edes olla oma itseni, enkä jaksaisi tehdä mitään. MUTTA HETKONEN.. jos ihan alun alkaen poistimme siskoni.. todennäköisesti en olisi edes tälläinen. Olisin massaa. Olisin varmaan joku laihdutuspakkomielteinen hienohelma. Tuskin minä tässä edes kirjoittaisin "syvällisiäni". Kirjoittaisin siitä, miten ihanaa oli ystävien kanssa. Kirjoittaisin kuinka vanhempani ovat perseestä.
Elämäni olisi sisällötön. Ontto. Tyhjä. Silloin minäkin olisin joku muu. Jos nämä ihmiset pyyhkäistäisiin/oltaisiin pyyhitty minun elämäni yhtälöstä, minuakaan ei olisi. Olisin se joku Mira, jota nykyiset kaverini vihaisivat, halveksisivat.
Kiitos kaikille, että te teette minut. En todellakaan väitä olevani täydellinen, mutta olen kiitollinen siitä, mitä positiivista te olette minuun tuoneet. Kiitän myös sitä, että olette saaneet minut ajattelemaan sitä kuka minä oikeasti olen.
Kiitän myös siitä, että jaksoit lukea tämän. Olisi hauskaa, jos joku kirjoittaisi blogiinsa/pohtisi päässään samanmallista pohdiskelua.
Saa nyt nähdä saatteko lisää "selkeää" tekstiä vai jatkanko vertauskuvallisilla mietteillä. : ) Ensikertaan.
Olisiko siihen sitten joku korvaava henkilö? Melkein samanlainen, vaiko ihan erinlainen? Kaikella luulis olevan tarkotuksensa kuitenkin. Eli jos tästä sekavasta elämän yhtälöstä ottaakin pois yhden, siis tarkoituksen vastaisesti, mitä tapahtuu? Kaaos? Tuho? :_D Mitävain.
Minulla on ystävä, jonka kanssa ollaan monesti todettu, että olisi suorastaan kamalaa ilman häntä. Mutta olisiko sittenkään? En myöskään kunnolla muista elämääni ennen tämän ystävän melkein välitöntä osaa elämässäni. Sitäpaitsi, tutustuin tähän ystvään kaksi tai kolme vuotta sitten? Mitähän ihmettä. Hän on minulle tärkeä ja todennäköisesti minä myös hänelle.
Mutta kuvitellaampa, että minulle tärkeät henkilöt olisikin korvattu joillain muilla tai jätetty kokonaan pois.
Aloitetaan siskostani. Jos häntä ei olisi minun elämässäni niin todennäköisesti minusta olisi tullut tätäkin itsekkäämpi, mutta myös pilalle lellitty. Minulla ei myöskään olisi esimerkki tapausta, tosin tässä tavoin esimerkkinä "näin sinun ei pidä toimia". Hyötyä siitä silti on ollut. Olisin varmaan myös ihan hukassa tässä elämässä, jos minulla ei olisi sitä omaa pientä kaakeli Kassulia, jolta kysyä neuvoa ja jolle angstailla ja itkeä. Olen oppinut myös paljon itsestäni silläaikaa.
Toisena tärkeänä ihmisenä tulee tietenkin mieleen isäni. Hän on kans ollut minulle semmoinen esimerkki "näin sinun ei pidä toimia". Ja hyvä sellainen on ollutki! Hänen kauttaan olen oppinut hillitsemään raivoa ja nähnyt sen, mitä minä en halua olla. Tietenkin olen oppinut paljon hyvääkin ja melkeinpä harkinnutkin vähän samankaltaista uraa; koneiden kanssa rassailua. Jos häntä ei olisi ollut ollenkaan, lapsuuteni olisi tietenkin ollut tyystin erinlainen. Olisin haikaillut isän perään tajuamatta miten asiat olisivat tai voisivat olla. Lapsuudessani olisi ollut myös paljon saksanpaimenkoira, eikä suinkaan saksanseisojia.
Entäpä jos poistamme elämästäni kaikki ne ihmiset jotka ovat esittäneet ystävääni, olematta sitä pitemmän päälle. Ehkä en olisi näin nöyrä.. hetkinen, olenko minä muka nöyrä? Itsekäs ja kyyninen paska minä olen, mutta jokatapauksessa.... Todennäköisesti tässä vaiheessa olisi pakko olla korvaavia ihmisiä. Ehkä erinlaisia, ehkä samankaltaisia, mutta korvaavia ehdottomasti. Kenenkään elämä ei voi olla ruusuilla tanssimista. Ei kenenkään.
Seuraavaksi pyyhkäistään pois minun ensimmäinen ihastukseni. Täytyy myöntää, että jos hän olisi ollut toisenlainen, minun ei välttämättä tarvitsisi kuunnella nykyään niin paljon negatiivista haukkumista... eikä edes kukaan tiedä että tykkäsin hänestä. Voeeee...
Jatketaankos suhteilla? Ensimmäinen ei-kolmijalkaine.. Nnoh.. enhä mie edes olis tienny että mie tykkään hänestä, jos hän ei olisi kertonut että tykkää jostain toisesta. Jos häntä ei olisi ollut, olisin säästynyt pieniltä tuskilta ja itsesääliltä. Voi kauheaa. : (
Entäpä eka seurustelu? Tässä vaiheessa täytyy siis sivuuttaa varsinainen "seurusteluni", kaukosuhde, jota en enää nykyään edes halua muistaa. :_D Elikkä ensimmäinen seurustelu oli oikeastaan loppujen lopuksi elämäni suurin virhe. Jos tämä poika olisi ollut olematta, kaikki voisi olla niin paljon paremmin. Nykyään siis enemmänkin kammoksun seurustelusuhteen aloittamista pojan kanssa.. Ja.. niin. :_D Voi minä, tyhmä nainen. Mutta siis, jos hänet olisi vaikka korvattu jollain muulla pojalla niin saattaisin vaikka olla häpeämättä, syyttelemättä ja vihaamatta. En minä tätä ihmistä syytä. Syytin ja syytän itseäni. JA KAIKKI TÄMÄ AJATTELU JA TEKSTI MITÄ MINULTA SAA ULOS TUNTUU NIIN SÄÄLITTÄVÄLTÄ. KIINNOSTAAKO EDES KELLÄÄN? Hah! Jatketaan.
Minulla on ihastuskin tällähetkellä. Voi voi.. Jos häntä ei olisi, en ymmärtäisi läheskään yhtäpaljoa elämästä, itsestäni...
Jos yhtälöstä pyyhkäistäisiin vielä tämä yksi herrasmies niin todennäköisesti itkuparkuisin rakkauden perään. Ja kaipaisin hellyyttä. Olisin niin "Kokematon" (ei sillä ettenkö vieläkin olisi) ja aivan tietämätön estoistani, joista tykkään syyttää ensimmäistäni (anteeksi). Ilman muuta kärsisin myös ihan sairaasta yksinäisyydestä jos tätä herrasmiestä ei olisi. Herran jumala minä kärsisin. Minulla ei olisi itseasiassa ketään muuta kuin... Minna.
Maksimoidaampa siis yksinäisyys ja poistetaan Minnakin. Olisin yksin. Todennäköisesti ihan sika masentunut, yksinäinen, syrjäytynytkin. Tai sitten en enää pystyisi edes olla oma itseni, enkä jaksaisi tehdä mitään. MUTTA HETKONEN.. jos ihan alun alkaen poistimme siskoni.. todennäköisesti en olisi edes tälläinen. Olisin massaa. Olisin varmaan joku laihdutuspakkomielteinen hienohelma. Tuskin minä tässä edes kirjoittaisin "syvällisiäni". Kirjoittaisin siitä, miten ihanaa oli ystävien kanssa. Kirjoittaisin kuinka vanhempani ovat perseestä.
Elämäni olisi sisällötön. Ontto. Tyhjä. Silloin minäkin olisin joku muu. Jos nämä ihmiset pyyhkäistäisiin/oltaisiin pyyhitty minun elämäni yhtälöstä, minuakaan ei olisi. Olisin se joku Mira, jota nykyiset kaverini vihaisivat, halveksisivat.
Kiitos kaikille, että te teette minut. En todellakaan väitä olevani täydellinen, mutta olen kiitollinen siitä, mitä positiivista te olette minuun tuoneet. Kiitän myös sitä, että olette saaneet minut ajattelemaan sitä kuka minä oikeasti olen.
Kiitän myös siitä, että jaksoit lukea tämän. Olisi hauskaa, jos joku kirjoittaisi blogiinsa/pohtisi päässään samanmallista pohdiskelua.
Saa nyt nähdä saatteko lisää "selkeää" tekstiä vai jatkanko vertauskuvallisilla mietteillä. : ) Ensikertaan.
lauantaina, toukokuuta 25, 2013
Maailma täynnä minua.
 |
| Itserakkaus on taitolaji, Kaikki muu onkin sitten turhaa. |
Tahdon sinut, enkä ketään muuta.
tiistaina, toukokuuta 21, 2013
Mau?
Olen tanssinut sateessa, ulvonut kuutamossa.
Olen pyörinyt tuulessa, hengittänyt usvassa.
Siitä on voimani versonut, itänyt maasta.
Vahvistunut päivänkakkarasta, kukkinut kaarnasta.
Olen kierinyt hangessa, kahlannut rannassa.
Olen uneksinut ukkosessa, haaveillut helteessä.
Siitä on rakkauteni syntynyt, vanhennut vaaroilla.
Voimistunut mudasta, elänyt myskyissä.
Mutta miksi olla, kun voi olla olemati?
lauantaina, toukokuuta 11, 2013
Punaisen varjot
 |
| Red Before Dark |
"Kuin verenä puna levisi taivaan kasvoille. Uhkaavasti se nousi idästä, loisti lännestä ja saartoi minut. Pohjoisesta puhalsi kylmä tuuli, etelästä ötökät.
Lapsuuteni lempiväri kolkutteli nyt ympärilläni utuisena, paksuna. Sen pitkät juuret, luiset sormet, ylsivät kaikkialle. Minua kylmäsi. Minua pelotti.
Pienet termiitit nousivat säärtäni pitkin. Ne porautuivat sisälleni ja nakertelivat aivojani, kipristelivät vatsassa. Kaikki alkoi katoamaan.
Musta vesisade."
perjantaina, toukokuuta 10, 2013
Ymmärrys ja epätieto.
Aurinko tippui alas ja särkyi. Se hajosi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi, jotka sitten sinkoilivat ympäriinsä. Yksi niistä osui minuun.
Kaaduin maahan ja vilkuilin ympärilleni. Muita ei ollut, mutta miksipä olisikaan? Vatsaani sattui. Korvissani kohisi etäisenä särinänä vain kaksi sanaa; "turha, merkityksetön". Suljin silmäni ja käteni hapuilivat vatsaani. Sirpale. Verta. Kipu. Ohikiitävä kauneus, joka oli lähenyt ilmassa kimaltelevista sirpaleista oli poissa. Pimeys.
Se poltteli. Se ei antanut periksi, mutten antanut minäkään. Avasin silmäni. Avasin suljetut kasvoni. Nousin ylös ja aloin keräilemään sirpaleita. Kaikki oli korjattava. Kaikki oli kerättävä. Muuten tulisi loppumaton pimeys, kylmyys, vilu. En tahtonut elää siinä maailmassa. Vikkelästi sormeni keräsivät auringon palaset yhteen kasaan nurmelle. Ja minun täytyi vain toivoa.
Sinä olit minun aurinkoni.
Kasvoilleni lankesi vielä hiipuva valo auringonsirpale kasasta. Viimeinen kyyneleeni tipahti sirpaleiden päälle ja minä käännyin ympäri. Rakkaani oli siinä. Hän halasi minua, otti kädestä kiinni ja vei läheisen puun alle. Ja istuessamme vierekkäin nurmella, emme tarvineet sanoja. Meillä oli ymmärrys, tieto ja taito. Me vain istuimme ja katsoimme sinua, pientä kasaa auringonsirpaleita. Pientä kasaa, josta puuttui se yksi. Se yksi oli minussa.
Olin antanut voiman sinulle. Oli sinun vuoro toimia. Vain sinä pystyit estämään väistämättömän. Olin istunut katsojan paikalle. Ei ollut enää minun vuoroni.
Siinä istuessani, rakkaani kainalossa, toivoin salaa, että selviäisit. Että olisit jälleen minun aurinkoni, että lämmittäisit taas pientä raadeltua sydäntäni.
Toivoin vain ja katsoin, mutta minä aijoin selvitä.
Kaaduin maahan ja vilkuilin ympärilleni. Muita ei ollut, mutta miksipä olisikaan? Vatsaani sattui. Korvissani kohisi etäisenä särinänä vain kaksi sanaa; "turha, merkityksetön". Suljin silmäni ja käteni hapuilivat vatsaani. Sirpale. Verta. Kipu. Ohikiitävä kauneus, joka oli lähenyt ilmassa kimaltelevista sirpaleista oli poissa. Pimeys.
Se poltteli. Se ei antanut periksi, mutten antanut minäkään. Avasin silmäni. Avasin suljetut kasvoni. Nousin ylös ja aloin keräilemään sirpaleita. Kaikki oli korjattava. Kaikki oli kerättävä. Muuten tulisi loppumaton pimeys, kylmyys, vilu. En tahtonut elää siinä maailmassa. Vikkelästi sormeni keräsivät auringon palaset yhteen kasaan nurmelle. Ja minun täytyi vain toivoa.
Sinä olit minun aurinkoni.
Kasvoilleni lankesi vielä hiipuva valo auringonsirpale kasasta. Viimeinen kyyneleeni tipahti sirpaleiden päälle ja minä käännyin ympäri. Rakkaani oli siinä. Hän halasi minua, otti kädestä kiinni ja vei läheisen puun alle. Ja istuessamme vierekkäin nurmella, emme tarvineet sanoja. Meillä oli ymmärrys, tieto ja taito. Me vain istuimme ja katsoimme sinua, pientä kasaa auringonsirpaleita. Pientä kasaa, josta puuttui se yksi. Se yksi oli minussa.
Olin antanut voiman sinulle. Oli sinun vuoro toimia. Vain sinä pystyit estämään väistämättömän. Olin istunut katsojan paikalle. Ei ollut enää minun vuoroni.
Siinä istuessani, rakkaani kainalossa, toivoin salaa, että selviäisit. Että olisit jälleen minun aurinkoni, että lämmittäisit taas pientä raadeltua sydäntäni.
Toivoin vain ja katsoin, mutta minä aijoin selvitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)