Liian Pieni

Tuoksut taivaan ja värit maan,

 nenääni tarttua saa.
Väsynyt, uupunut kulkija

 silmänsä ummistaa.

On aika nukkua.

On aika unohtaa.

On aika pohtia

asiaa vaikeaa.

Hyvää yötä.

Hyvää yötä nyt vain. Sulkekaa jo silmät. Levätkää ja rentoutukaa. Nyt on sen aika.
Hyvää yötä maailma.

Hyssss

Jättäkää se yksin!
Se on käsky.
Se ei ansaitse meitä!
Se on mielipide.
Se ei antsaitse mitään!
Jättäkää se yksin ja unohtakaa.

PÄÄ KIINNI!

Vaikenen.

Mä silmäni suljen ja kuulen sen äänen. Mä tiedän sen tulon. Ja nenässäni sen vieno tuoksu. Silti niin kauas jää. Ei silmä pysty tavoittamaan, ei kädet yllä.
Mä lumeen painaudun, odotan kevättä. Odotan lumen sulamista harteiltani. Ehkä sitten saan omani, sen mitä niin kauan odottanut, sen mitä todella tahdon. Mutta talvi niin pikä, ei lumi katoa. Pohjoistuuli puhaltaa. Hiuksiini tarttuu ja ravistaa.

Olenko minä ansainnut sinut?

Vain se on tärkeintä.

Me oltiin piilossa. Meitä ei nähty. Millään muulla ei ole väliä, kunhan vain sinä olet siinä. Mutta se myös sattuu, kun sormet ei yllä. Enkä minä kosketa. Enkä minä tunne lämpöäsi. Mutta silti, vaikka mikä olisi, me oltiin siinä. Me oltiin piilossa ja se on tärkeintä.

Tänään aurinko suuteli meitä.

Tänään aurinko katsoi meihin. Se katseli tovin. Mietti vielä hetken. Sitten se suuteli. Se suuteli, hyväili, lämmitti ja katseli. Tänään oli hyvä päivä. Tänään aurinko ei polttanut eikä nipistänyt. Tänään minäkin olin minuutin onnellinen.