Electric Blues

Tell me who do you love man?
Tell me what man?
Tell me what's it you love man?

An old fashioned melody

Tell me what's it that moves you?
Tell me what's it that grooves you?

An old fashioned melody
But old songs leave you dead
We sell our souls for bread

We're all encased in sonic armor
Beltin' it out through chrome grenades
Miles and miles of medusan chord
The electronic sonic boom

It's what's happening, baby
It's where it's at daddy

They chain ya and brainwash ya
When you least suspect it
They feed ya mass media
The age is electric

I got the electric blues
I got the electric blues

Thwump, rackety, whomp
Rock, folk rock, rhythm and blues
Electronics explodin', rackety-clack
Thwump, rackety, whomp
Plugged in, turned on

We're all encased in sonic armor
Beltin' it out through chrome grenades
Miles and miles of medusan chord
The electronic sonic boom

It's what's happening, baby
It's where it's at daddy

They chain ya and brainwash ya
When you least suspect it
They feed ya mass media
The age is electric

I got the electric blues
I got the electric blues

Buum ja Kräts ja rätin rätin PAM

En tiedä teenkö sittenkään oikein tarttuessani valon onneliisuuteen ja viettelykseen.
    Kyllä minä teen.
Mutta teenkö oikeastaan sittenkään? Kaikki tuntuu niin paljon paremmalta ja puhtaammalta, kun siirrän ajatukseni pois siitä mitä kotona on.
    Teen aivan oikein.
Kotona on vain synkkää ja mustaa, kaikki tuntuu hajoavan ja kaatuvan. Kotona ei ole kaunista.
     Se mikä saa sinut voimaan hyvin, on oikein.
Vai onko sittenkään?
     On se.

En tiedä nyt olenko minä oikeasti kotona, vai siinä utopisessa uskossa kaikkeen hyvään. Ei tunnu oikein miltään. Olenko minä sittenkin vain kaiken aikaa emotionaalisesti lukossa, että kaikki purkaantuu satunnaisina hyvän olon aaltoina? Mutta eihän ne ole satunnaisia. Kyllä ne ovat.
 Koti tuntuu hyvältä ja turvalliselta kun olen yksin siellä. Muut henkilöt tuovat sinne vain jännittyneen ilmapiirin. Onko se normaalia? Minusta tuntuu, että osaisin elää normaalia elämää, jos vain saisin elää yksin. Olisin ehkä ihan hyväkin siinä. Normaalissa elämässä.
 Mielestäni on ihanaa puuhastella yksin kotona kaikkea pientä, musiikin tahtiin. Pyykkääminenkin tuntuu lystikkäältä ja rentouttavalta puuhalta. Tiskaisin jopa astiat mielummin käsin, jos se ei veisi niin paljon aikaa. Ruoan laitto on ihanaa, etenkin jos siinä onnistuu. Minulle tulee siitä hyvä olo ja mikä tärkeintä, varma tunne siitä että minä olen hyvä. Mutta talo hiljenee kun tänne tulee muita kuin minä. Kahden ihmisen henkiset reviirit menevät limittäin, eikä se tunnu ollenkaan mukavalta. Etenkään jos kumpikaan ei ole toiselle mukava.
 Tahtoisin vain asua yksin niin, ettei minun tarvisi oikeasti elää yksin.
  Minusta on myös mukavampaa käydä töissä kuin koulussa, vaikka koulussa onkin kavereita.
  Kaikki onkin ilmeisesti vain kiinni minusta.

Kaikki ei ole hyvin. Mutta silti kaikki on paremmin kuin koskaan. Ja tunnen olevani mieleltäni terveempi ja selkeämpi kuin pitkään aikaan. Olen rauhoittunut, tullut onnellisemmaksi. Mielestäni on tullut raukeampi, mutta samalla niin paljon energisempi, raikkaampi, tehokkaampi. Mutten jaksa enää keskittyä kouluun. Enkä vieläkään tiedä mitä haluan tehdä työkseni.

SILTI MINÄ RAKASTAN! RAKASTAN LIIKAA JA LIIAN PALJON, MUTTA SE TUNTUU VAIN HYVÄLTÄ. KAIKKI TUNTUU NIIN HELVETIN HYVÄLTÄ.
Kyllä äiti maa, isä taivas ja te siskot ja veljet pidätte musta huolen. Tekin rakastatte tai opitte pikkuhiljaa rakastamaan. Jos ette muuten, niin mä opetan. Koska enemmän kuin mitään muuta, mä rakastan teitä. Rakastan teitä, vaikka ootteki pikku paskoja tuholaisia ja narsistisia oman edun tavoittelijoita kaikki. Mä rakastan teitä sydämeni pohjasta ja enemmän ko itteäni. Kaikista eniten mä ehkä silti rakastan omaa mielenterveyttä. Mielensairautta. En tiedä olenko hullu. Mut jos olenki, mä olen rakastunut hullu.

Rakkaudella, ...............

Tänään on hyvä päivä.

Pienet valonsäteet kurkottivat sänkyni alle. Olin siellä piilossa ollut jo monta monituista vuotta, mutta nyt vihdoin uskalsin oikeasti tarttua säteeseen ja ryömiä ulos piilostani. Kaikkialla oli vain niin tajuttoman kaunista ja yhtäkkiä ihan kaikki tuntui vain niin hyvältä ja oikealta. Minä olin vahva. Minä olin kaunis. Minä kykenin.
  Hämilläni räpyttelin silmiäni ja yritin ymmärtää näkemääni. Seinät eivät enää huojuneet eikä maa järissyt, vaan jostain kuului onnellisten lintujen viserrystä kun ne tekivät lähtöä taas joka vuotiselle etelän reissulleen. Mutta minä en edes etelän reissua kaivannut. Juuri tässä oli hyvä olla ja tähän minä jäisin, niin pitkäksi aikaa kuin se vain mahdollista.

Tahdoin tanssia, nauraa, huutaa ja juosta. Mikään ei enää tuntunut tärkeämmältä. Minä tahdoin vihdoin olla vapaa ja repiä ne vanhat raamit hajalle. Tämä muutos oli alkanut jo ennen kuin minä olin tullut esiin. Kaikki ei enää ollut ennallaan, eikä se saisi enää siihen palata.

Ja ai autuaan onnellista, miten hyvältä käsillä tekeminen tuntuikaan. Oli vapauttavaa tehdä muutakin kuin sitä samaa ainaista ja vanhaa. Leveä hymy kasvoillani minä jaksoin ja kykenin. Ja ai autuaan onnellista, kun joku vihdoin tuntui olevan kateellinen minulle. Kaikella oli vihdoinkin väliä. Kaikesta sai vihdoinkin kiinni.
  Tänään oli jälleen hyvä päivä. Rakastin sitä täysillä ja rakastan yhä. Huominenkin on hyvä päivä. Ylihuominen on hyvä päivä. En näe enää koskaan päivää, joka ei olisi hyvä.


Rupee ittees täysillä rakastamaan
ja vapaudestasi nauttimaan,
tanssimaan ja nauramaan,
ala puremaan ja potkimaan.
Vanhat jutut anteeksiantamaan
ja lujaksi kimmaksi kasvamaan. 


Rakkaudella, SiiseliPiisami