If you get down.. and you're worried every day..

Satunnaiset ja voimakkaat tunnepurkaukset ovat raskaita, mutta aivan kuin sade.. ne puhdistavat. On taas hyvä olla.

Paras lohduttaja minulle on minä itse. Jos koen masennusta, syvää surua, vihaa, kiukkua.. toinen minä tulee sanoen "Ryhdistäydy nainen!" Ja pikkuhiljaa olo alkaa paranemaan. Minun itseni seurassa.

Meditoiminen auttaa selvittämään pään ja mielen.

Sitäpaitsi tiedän mihin minusta on. En ehkä vielä ole mitään, mutta minusta on kovaa vauhtia tulossa se, mitä minä haluan olla. Ihan vain koska minä voin.

Vaikka tekee kipeää, Ei haittaa...

Mun ihmisarvo niellään ja sivuutetaan vaan kerta toisensa jälkeen, koska sillä ei oo kellekään muulle väliä kuin mulle.
  Eikä kukaan kunnioita mua. Oon täyspaska idiootti kusipää. Mitään mitä mä teen tai millään mitä mä olen, ei ole mitään arvoa.

Periaatteessa mua ei siis ole, vaikka kovasti yritänkin olla.

Musta tulee taas Prinssi Näkymätön Piisami, vaikka olenki kovasti yrittänyt olla olematta sitä. Minä haluan, että minä näyn, mutta minusta tehdään näkymätön.

Tänään tuli televisiosta muumi-jakso, jossa oli Ninni. Se näkymätön pieni tyttö, joka oli näkymätön, koska kukaan ei rakastanut häntä. Ja mieleeni tuli ne hetket, jolloin itsestäni tuntui, että olisin näkymätön. Onkohan se oikeasti totta?
 Se, että minusta tulee näkymätön? Minusta tuntuu hyvin olemattomalta tällähetkellä.
Kaikesta tästä pitäis pystyä kasvamaan ihmisenä, kehittymään. Mutta mä en halua. Mä haluan just nyt jäädä itkemään tälle asialle. Mä haluun hetkeksi pysäyttää kehityksen ja itkeä sitä, että mä olen mä.
  Vaikka mä olenkin upea ja kaikkee, siltä ei tunnu jsut nyt. Ei tunnu siltä, että tekisin oikein. Eikä tunnu siltä että olisin mitään mikä olisi hyvä.


Käytännössä mä lakkaan siis olemasta.

Teet kaikesta siedettävämpää

ja vaikka tekee kipeää, ei haittaa

lailla siemenen laitat mut itämään

ja jalkojes juureen voin kasvaa

Teet uudeksi taivaan ja maan

ja nostat mut usvaksi sen väliin

ja vaikka se usva on sakeaa

sinä tiedät reitin sen läpi.

Tunnen niin paljon kerralla, että joskus unohdan tuntevani.

Silloin tyhjyys vaan valtaa mut. Musta tuntuu etten tunne mitään. Etten tee mitään. Etten muista mitään. Etten ole mitään.
 Ja tuntuu että lakkaan olemasta.

Oikeasti tunnen rakkautta, vihaa, surua, ahdistusta, riemua, onnea ja tuhatta yhtä muuta samanaikaisesti. Se hämmentää. En osaa käsitellä tunteita yksittäin.
 Ne ovat päällekkäin. Ristiriitoja. Ristiriidat saa minut epäilemään tunteideni aitoutta. Olemassaoloa.

On totta, että haluaisin vain lakata olemasta. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä. Tiedän pystyväni parempaan ja haluan näyttää sen itseni lisäksi muille. Kaikille niille joihin olen uskonut ja jotka ovat minuun uskoneet.


Minä rakastan sinua. Ja minä haluan sinut enemmän kuin mitään muuta. Kaipaan sinun kosketusta, katsetta. Kaipaan sinua.

Minä vihaan teitä! Te teette minut vihaiseksi! Te teette minut onnettomaksi! Teidän takia en tiedä mitä olen!

Minä rakastan teitä. Teidän takia minä olen olemassa. Teidän takia minä en lakkaa olemasta. Minä rakastan teitä. Etenkin sinua.

Minä vihaan sinua! Sinusta on vain harmia, kaikki vihaa sinua! Mutta minä näen sinussa hyötymisen mahdollisuuden. Ja sinä näet minussa. Me molemmat hyödymme, jos sysään vihani pois tarvittaessa.

Kun minä rakastan, minä leijun. Kun minä vihaan, minä olen agressiivinen. Leijunko siis agressiivisesti?

 Mikä minua vaivaa? Miksi kaikki menee päällekäin? Miksen saa aikaa käsitellä asioita? Miksen saa aikaa toipua?

Täytyy oppia elämään. Täytyy oppia olemaan.
Olen optimistinen tämän suhteen.
Aina välillä.

Itseasiassa kokoajan.. mutta olen myös pessimistinen. Kokoajan.

Ja kaikki mitä olisinkaan tarvinut, oli se halaus ja rakkaus sinulta.
Tarvitsen sitä yhä.



Sinut minä haluan kaikista eniten tässä maailmassa. Rakkaus.