Uskon rakkauteen

Koko universumi vaan kuoriutuu säikeinö mun ympäriltä. Syvää kuminaa. Korvissa huminaa.
 Seison tyhjyydessä ja mua paleltaa, oon noussu tänne jostain alhaalta. Matalalta maan uumenista. Ytimen luota tuolta.
 Ja tarve pelastaa vaivaa. Kerään kaiken kasaan ja siististi alan asettelemaan oikeille paikoilleen vaan. Kohtabun universumi kasassa taas.
Ja kun se on kasassa, meen maailmankaikkeuden keskipisteeseen, maahan. Sen mä tahdon pelastaa, ettei koko universumi hajoaisi. Tää kotimaa.
 Mut ei käynytkään kuin tahdoin. Olen yhä kylmyydessä ja pimeydessä. Yksin. Tuntemusteni kanssa. Mä en ole olemassa enää, kuin vain heikosti vilunväreinä ja henkäyksinä syystuulessa. Enkä edes tiedä tunnenko myötätuntoa taaskaan. Silmät painuu kiinni, ei kiinnosta. Mikään ei innosta, ei jaksa.
 Ote universumista lipeää ja se taas romahtaa, säikeinä siinä kohdalla, missä mun jalat ennen oli.
 Mullei ole jalkoja.
 Mitä vittua?
Sit sä teet taas sen jutun. Sä sulkeududut kylmän ulkopuolelle. Meet tiedotomaan tilaan. Sä oot mä. Mä olen tässä se joka on sä.
 Mä meditoin ja tunnen taas kylmyyden. Mä alan taas olemaan ja pikkuhiljaa alan kuumua. Mä vaan kuumenen ja kuumenen ja kun avaan silmäni niin liekit palaa mun luomien alla. Mä hohdan valoa, mä sytyn tuleen. Mä olen tulta ja universumin säikeet syttyy mun liekkeihin. Ne palaa pois ja niitä ei kohta olekaan. Silti mä vaan kuumun. Mä olen kuumempaa kuin mikään koskaan on voinut ollakaan. Ja kun sisustani vaan kuumenee, mun ulkokuori alkaa jäähtyä. Musta tulee pieni kivipallo olemattomuuden keskellä.
 Mua ei enää ole.
 Mitä vittua?
Sit tuli valtava paineaalto joka räjäytti sen kivipallon. Se räjähti tuhansikdi pieniksi asioiksi jotka vaan vaelsi uudessa avaruudessa. Tuli jopa uusi maa, uusi maailmankaikkeuden keskus. Mä olen sen luoja ja mä päätän milloin avaruus kaareutuu. Se kaareutuu nyt ja tässä hetkessä.
Ja vilu iskee taas. Mua paleltaa. Tärisen ja värisen. Ja mun olkaa kutittaa. Miksi sitä kutittaa?
 Sitä kutittaa, koska luoja tökkii mun olkapäätä. Se sanoo etten saa luulla liikoja, se käskee lopettaa. Se sanoo etten mä ole luoja vaan se. Tässä vaiheessa se ei ole enää mä, enkä mä se.
Mun jalat tulee takaisin.
 Mitä vittua?
Luoja sanoo, pitää nöyrtyä. Luoja sanoo että pitää jaksaa. Ja luoja käskee palata. Ja mä palaan. Mäliu'un maailmankaikkeuden keskipisteelle, maahan. Mä menen mun äidin vatsaan, josta mä synnyn maailmaan levottomaan. Mä kasvan, mä opin, tulen rakastamaan ihan jokaista, pienintäkin asiaa.

Vilkasta tekstiä vilkkaista ihmisistä pistää itsensäkin vilkkaaksi. Tekemistä tekemistä tekemistä eikä voi olla paikallaan.
 Nopeasti nopeampaa nopeimmin. Äkkiä äkkiä äkkiä. Jotain.
En tiedä mikä on. Suututtaa, turhauttaa. Mikään ei taas maistu, vaikka pitäisi. Turhauttaa. Turhauttaa Turhauttaa!
 Tahtoisin sanoa ei.. Tahtoisin kieltäytyä. En tahdo enää mennä kouluun. Ei kiinnosta. Silti sinne vaan valun joka päivä uudelleen ja uudelleen. En tahdo. En tahdo en tahdo!
Pakko saada motivaatiota. Siinä se onkin kun on pakko.
Pakko tehdä sitä.
Pakko tehdä tätä.
Pakko mennä tänne.
Pakko olla tähän aikaan.
Pakko saada hyviä numeroita.
Pakko näyttää hyvältä.
Pakko olla jotain.
Pakko.

Onko pakko jos ei tahdo? Onko pakko jos ei jaksa? Onko pakko jos ei pysty? Jos ei osaa?
Miksi on pakko?
Miksi on pakko puristaa kaikki vain samaan muottiin, ennen kuin päästetään vapaaksi?

Suututtaa. Turhauttaa.
Turhauttaa. Suututtaa.


Mutta ei tällä asenteella pärjää. Eikä voita mitään. Itsekin aina sanot niin. Jos et usko pystyväsi, niin et pysty.

"Muistapa sitten että numeroita piti parantaa!
Muistapa että olet luvannut!"

Mutta muistapa etten minä jaksa.
Muistapa että olen niin heikko ja väsynyt.
Muistapa että minä olen nähnyt elämän ja se elämä ei ole siellä tunnilla, jossa et opi mitään.
Muistapa ettei ole sinun syysi ettet pysty ymmärtämään.
Muistapa ettet tahtonut sitä vikaa päähäsi.
Muistapa että näytät kaikille mihin pystyt.
Muistapa että et anna periksi vaan yrität loppuakin pidemmälle.
Muistapa että on pakko.

Älä kyseenalaista auktoriteettia joka sanoo että on pakko. Älä kyseenalaista. Istu turpakii ja opi. Opi niin vitusti että saat hyviä numeroita, koska numerot merkkaa. Älä vongu jos saat huonon numeron. Älä jätä lukematta kokeisiin. Älä sano, ettei se ole sinun vika kun numero putoaa kolme numeroa. Älä kerro, että motivaatio valuu pois. Älä sano, ettet jaksa enään. Älä väitä, ettei mikään enää ole kivaa.

Tottele. Toimi. Tee kuin sanotaan ja hyvä tulee.

Numerot merkkaa.
Numeroita numeron perään.
Numeroita rivissä.
Numeroita jonoissa.
Numeroita joka helvetin sivulla.
Joka helvetin kirjassa.
Joka helvetin päivässä.


OLET ITSEKIN SANONUT ETTÄ JOS ET USKO NIIN ET PYSTY! MIKSI SINÄ ET USKO?

Usko siihen!
Päätä niin!
Tee niin!
Toteuta unelmasi!
Numerot merkitsee jos tahdot olla se, joka tahdot!

Vaikket jaksaisikaan, jaksat silti. Pakko jaksaa.

Mikään ei ole mahdotonta jos vain uskot.
Mikään ei ole mahdotonta jos vain uskot.
Jos vain uskot.

On pakko uskoa. On pakko luottaa omaan jaksamiseen. On pakko pakko pakko pakko pakko pakko pakko pakko.
Tee se itsesi puolesta.

Kokonaisvaltaisesti nauti

Me ollaan matkalla kadotukseen
 Ja mä tahdon ulos tästä maailmasta. Tästä systeemistä. Tahdon omaa rauhaa, jonne saan matkaan ne pari tärkeintä. Ja tahdon psykedeliaa mun elämään. Psykedeliaa ja rakkautta, vapautta ja kaikkea sitä, mitä minulla ei ole ennen ollutkaan.

Mä olen vihainen mun elämälle. Se ei tottele mua vaikka kuinka yritän. Suututtaa kun alan kadottamaan pitkäkestoisen mielihyvän ja saan vain lyhytkestoista. Suututtaa kun olen niin väsynyt, laiska ja mukavuudenhaluinen aina, etten enää jaksaisi opiskella. Tahdon elää, en selviytyä.

Time Bomb

Minä olen taas tunteva olento. Vapaa ja tunteet omistava olento, joka pystyy lähes mihin vain jos tahtoo.