Buum ja Kräts ja rätin rätin PAM

En tiedä teenkö sittenkään oikein tarttuessani valon onneliisuuteen ja viettelykseen.
    Kyllä minä teen.
Mutta teenkö oikeastaan sittenkään? Kaikki tuntuu niin paljon paremmalta ja puhtaammalta, kun siirrän ajatukseni pois siitä mitä kotona on.
    Teen aivan oikein.
Kotona on vain synkkää ja mustaa, kaikki tuntuu hajoavan ja kaatuvan. Kotona ei ole kaunista.
     Se mikä saa sinut voimaan hyvin, on oikein.
Vai onko sittenkään?
     On se.

En tiedä nyt olenko minä oikeasti kotona, vai siinä utopisessa uskossa kaikkeen hyvään. Ei tunnu oikein miltään. Olenko minä sittenkin vain kaiken aikaa emotionaalisesti lukossa, että kaikki purkaantuu satunnaisina hyvän olon aaltoina? Mutta eihän ne ole satunnaisia. Kyllä ne ovat.
 Koti tuntuu hyvältä ja turvalliselta kun olen yksin siellä. Muut henkilöt tuovat sinne vain jännittyneen ilmapiirin. Onko se normaalia? Minusta tuntuu, että osaisin elää normaalia elämää, jos vain saisin elää yksin. Olisin ehkä ihan hyväkin siinä. Normaalissa elämässä.
 Mielestäni on ihanaa puuhastella yksin kotona kaikkea pientä, musiikin tahtiin. Pyykkääminenkin tuntuu lystikkäältä ja rentouttavalta puuhalta. Tiskaisin jopa astiat mielummin käsin, jos se ei veisi niin paljon aikaa. Ruoan laitto on ihanaa, etenkin jos siinä onnistuu. Minulle tulee siitä hyvä olo ja mikä tärkeintä, varma tunne siitä että minä olen hyvä. Mutta talo hiljenee kun tänne tulee muita kuin minä. Kahden ihmisen henkiset reviirit menevät limittäin, eikä se tunnu ollenkaan mukavalta. Etenkään jos kumpikaan ei ole toiselle mukava.
 Tahtoisin vain asua yksin niin, ettei minun tarvisi oikeasti elää yksin.
  Minusta on myös mukavampaa käydä töissä kuin koulussa, vaikka koulussa onkin kavereita.
  Kaikki onkin ilmeisesti vain kiinni minusta.

Kaikki ei ole hyvin. Mutta silti kaikki on paremmin kuin koskaan. Ja tunnen olevani mieleltäni terveempi ja selkeämpi kuin pitkään aikaan. Olen rauhoittunut, tullut onnellisemmaksi. Mielestäni on tullut raukeampi, mutta samalla niin paljon energisempi, raikkaampi, tehokkaampi. Mutten jaksa enää keskittyä kouluun. Enkä vieläkään tiedä mitä haluan tehdä työkseni.

SILTI MINÄ RAKASTAN! RAKASTAN LIIKAA JA LIIAN PALJON, MUTTA SE TUNTUU VAIN HYVÄLTÄ. KAIKKI TUNTUU NIIN HELVETIN HYVÄLTÄ.
Kyllä äiti maa, isä taivas ja te siskot ja veljet pidätte musta huolen. Tekin rakastatte tai opitte pikkuhiljaa rakastamaan. Jos ette muuten, niin mä opetan. Koska enemmän kuin mitään muuta, mä rakastan teitä. Rakastan teitä, vaikka ootteki pikku paskoja tuholaisia ja narsistisia oman edun tavoittelijoita kaikki. Mä rakastan teitä sydämeni pohjasta ja enemmän ko itteäni. Kaikista eniten mä ehkä silti rakastan omaa mielenterveyttä. Mielensairautta. En tiedä olenko hullu. Mut jos olenki, mä olen rakastunut hullu.

Rakkaudella, ...............