Jos olen yksin pimeässä huoneessa, olenko sitten ollenkaan olemassa? Ei ole ketään kuka minut havaitsisi. Itseasiassa olemattomalta on alkanutkin tuntumaan. Ja ollessani olematon minä olenkin olemassa enemmän kuin kukaan muu. Katselen teitä kun harjoitatte elämäänne kuvun alla. Katson vain niin haikean keveänä ja yksinäisenä.
 En minä aina ole ulkopuolella. Lähes aina olen kuvussa seurananne nauramassa, tuntemassa onnen ja valon. Mutta tietäen mitenn yksin minä olen sen kuvun ulkopuolella.
 Mutta mitä jos olenkin ihan kokoajan ulkopuolella,mutta vain keveän mielen raskautuessa toivon niin kovasti olevani kanssanne sisällä, että tarusta tulee totta ja fiktiosta faktaa?
Jos vain minä olenkin yksinäinen kupueläin ja muut vapaita kuin jupiter ja uranus? Minä olen vapaa omassa pienessä kuvussani kun muut ovat vapaita koko universumissa.
Heidän universumissaan.
Minä olen rajoittunug ja turha siinä maailmassa.
 Mutta nyt alan taas palaamaan luoksenne. Sekoitun ja hukun joukkoonne.
Minusta tulee taas osa kaikkeutta. Minusta tulee taas kaikkeus.